Vaikka tämän julkaisun otsikossa onkin hymiö, tämä aihe ei ole mikään naurun asia. Tämän asian voi ilmaista nykykielessä kahdella tavalla: feidaaminen ja ignooraaminen. Kumpikin tarkoittaa porukan ulkopuolelle jäämistä itsestä riippumattomista syistä johtuen. Näin kansankielellä sitä voisi sanoa jopa syrjinnäksi. Joskus feidaaminen on tahatonta, sellaista, että niin ei ollut tarkoitettu käyvän. Useimmiten kuitenkin ei ole kyse tahattomuudesta, vaan selkeästä ilkeydestä, pahuudesta ja paskamaisuudesta suomeksi sanottuna. Tunnetaan yleisesti nimellä kiusaaminen, ja itselläni on kokemusta molemmista.
Kuten useita maamme lapsia, minuakin on kiusattu koulussa. Henkilökohtaisesti en pidä omalle kohdalle sattunutta kiusaamista niin pahana, olen kuullut maailmalta pahempaakin. Toisin kuin ala-asteella yleensä, jouduin henkisen kiusaamisen uhriksi, lähinnä välttelyä ja sitä, että koskemani tavarat eivät enää olleet käyttökelpoisia, koska olin koskenut niihin tai käyttänyt niitä. En tajunnut olevani kiusattu ennen kuin harjoittelija oli huomannut sen ja ilmoittanut koteihin asiasta. Luulin, että minua sai kiusata... sen tapauksen jälkeen kadotin hymyni. En enää nauranut niin paljoa kuin aikaisemmin, lisäksi luokkahenki (jos sitä nyt koskaan olikaan!) meni huonommaksi.
Yläasteella sitten kiusaaminen oli juuri ulkopuolelle jättämistä ja yleistä paskan puhumista selän takana. Muistan, että minua kutsuttiin ainakin kerran huoraksi. Luokkajakona oli minä ja kaverini vastaan muu luokka. Opettajat luulivat luokkahengen parantuneen, vaikka totuus oli, että kaksi ihmistä jäi yksinään kaksistaan.
Kiusaamisen takia jättäydyin lukiossa yksin, koska en halunnut satuttaa itseäni enempää. Jäin paitsi kaikista kivoista luokan tapahtumista, kuten wanhojen ja penkkareiden jatkoista, abiristeilystä... yksi ainutlaatuinen matkakin jäi minulta väliin, koska en ollut sosiaalistunut luokkalaisteni kanssa ja näin ollen olisin ollut yksin reissussa. En halunnut jättää tunnesiteitä lukioon ja siellä oleviin ihmisiin. Olenkin onnistunut siinä hyvin, välillä vain iskee ikävä lukion tunneille, koska siellä ihan opiskeltiin tosissaan ja tehtiin muistiinpanoja (ah kuinka kaipaankaan niitä ♥)
Opistolla ei ole tullut sitä ongelmaa, että joku joutuisi kiusatuksi jonkun toimesta, päinvastoin: tämän paikan yhteishenki on huippuhyvä. Ennen kuin koulu alkoi, päätin, että en tee kuten lukiossa, että hankin ystäviä ja muodostan sen tunnesiteen. Mainittakoon tässä välissä, että en saanut muodostettua tunnesidettä peruskouluunkaan tietyistä syistä. Täällä olen taas pitkästä aikaa löytänyt aidon hymyn ja naurun, jota olenkin etsinyt viimeiset 8 vuotta. Olen ollut täällä onnellinen ja löytänyt ystäviä joita kaipaan vaikka olisin kotona vain pari päivää.
Miten sitten feidaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä liittyy elämääni? No, lapsena jouduin useasti feidatuksi muutamien kaverieni toimesta, minkä vuoksi opin huomaamaan, milloin minun ei kannata olla paikalla, jotten joutuisi taas feidatuksi. Vaikka olen saanut huippu-ihania ystäviä opistolta, olen kokenut pari kertaa, että on vain pakko lähteä tilanteesta pois, koska tuli se tunne, joka on ollut valitettavan tuttu vieras minulle. Tiedän, etteivät ystäväni tarkoita sillä mitään pahaa, ja että saisin olla läsnä esimerkiksi silloin, kun he viettävät aikaa muiden kavereiden kanssa, mutta en vain pysty. En osaa olla luontevasti itseni, kun tulee tietty tunne. Viimeksi tänään poistuin tilanteesta edellämainituista syistä.
Tiedän, että tämä on tunteista joutavin, että se pitäisi heittää romukoppaan, että minun pitäisi siirtyä eteenpäin. No, koitapa itse olla sosiaalinen ja saada kavereita samaan aikaan, kun olet suljettuna lasikoppiin, josta kukaan ei kuule tai näe sinua, vaikka huutaisit äänesi käheäksi ja vaikka hakkaisit kätesi verille. Tiedän myös, että olen turhan herkkänahkainen kusipää, jonka pitäisi kuitata feidaaminen tuosta noin vain. Yritäpä itse, jos sinulla on kannettavana dysfasian risti ja muutenkin se, ettei sinulta odoteta mitään suurempaa. En tiedä, miten tuo edellinen lause liittyi mihinkään, mutta halusin vain tuoda tämän esille.
Koska olen itse kokenut feidaamisen ja sen, miten pahalta se tuntuu, pyrin siihen, etten feidaa ketään ja että huomioin kaikki ystäväni ja tuttavani tasapuolisesti. Joskus sellainen tilanne on hankala toteuttaa, vaikka pyrkisi olemaan niinkin hyvä kuin Äiti Teresa, tiedän sen. Mutta en ole yli-ihminen, olen vain minä, ja pyrin siihen, että kaikilla olisi hyvä olla. Ja jos olen feidannut jonkun joskus, pahoittelen sitä ainakin heiltä, joille linkkaan tämän viimeisimmän blogijulkaisun.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!
