Jos et koskaan lähde, et voi löytää kotiin

Olen elänyt tasaista elämää viimeisen 20 vuoden ajan enkä ole koskaan tajunnut, miten tärkeä koti voi ollakaan. Mietin joskus, ettei ole väliä, miten kaukana tai lähellä on omaa kotiaan ja kuinka usein näkee synnyinperhettään, mutta nykyään tiedän sillä olevan merkitystä.

Tiivistettynä nykytilanteeni: olen Jyväskylässä Alkio-opiston opiskelijana ja asun asuntolassa edelleen.. päädyttiin Mikan kanssa siihen, että on parempi muuttaa yhteen vasta ensi syksynä, kun on selkeämmät suunnitelmat. Minulla on kämppäkaveri, mutta joululoman jälkeen vaihdan yhden hengen huoneeseen, ihan oman hyvinvointini kannalta.. olen 24/5 täysin tuntematon sekä itselleni että muille, joten olisi ehkä paras tunne ikinä, jos saisi vain olla oma itsensä koulupäivän jälkeen miettimättä, miten toinen meinaa toimia missäkin tilanteessa jne. 

Olen tällä hetkellä aika onneton, kun olen kaukana Itä-Suomen rakkaistani, vaikka se tärkein on kanssani täällä, ja jonka kanssa näen suurimman osan viikosta. Toisin sanoen minulla on koti-ikävä :'( Toisaalta olen kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden opiskella Alkiolla, sillä tämä avasi silmäni: minun henkinen kotini on Itä-Suomessa ja että minun paikkani tulee aina olemaan siellä. Tällä hetkellä matkaa kotiin on reilu 200 kilometriä eikä täältä jaksa lähteä viikonlopuiksi sinne asti. 

On muistettava, että täällä olemisessa on jotain positiivista. Näen Mikan kanssa useammin, lisäksi minun ei tarvitse kuihtua hiljalleen kasaan opistolla, vaan voin olla hänen kotonaan. Yksi monista asioista, josta olen kiitollinen. 

  

Tämän tekstin tarkoituksena siis oli vain pohtia, että joskus on vain lähdettävä asioden tajuamiseksi. Täytyy tosin sanoa, että ilman Mikaa tämä vuosi olisi monin kerroin raskaampi kuin mitä se nyt on. Olen kiitollinen, kuinka hän on jaksanut tukea minua ja siitä, että hän on olemassa elämässäni.. rakastan häntä erittäin paljon ja olen hänen rakkaudestaan ikuisesti kiitollinen ♥

Näkymisiin!^^  

It's all about love ♥

Kuten otsikko kertookin, aion puhua rakkaudesta :) ♥ Mutta ihan ensiksi haluan pyytää mitä vilpittömimmin anteeksi, etten ole kirjoittanut piiitkään aikaan mitään :( Voisin vedota siihen, että on ollut opiskelujen kanssa kiireitä, samaten yksityiselämässä... mutta tyydyn yksinkertaisesti toteamaan rehellisesti, että olin lähes unohtanut blogin olemassaolon, ja niinä hetkinä jolloin muistin sen, ignoorasin sen. Sitä paitsi, haluan kirjoittaa silloin, kun se tuntuu minusta oikealta, ja juuri tämä päivä tuntui siltä, että olisi täydellinen hetki ilmoitella itsestäni^^

Tällä hetkellä mietin kahta asiaa: sitä, että minkä takia täällä asuntolassa on niin kylmä, että sormet ja varpaat palelee koko ajan (nimimerkillä "Kaksi pitkähihaista paitaa ja villasukat elokuussa"). Toinen mielessäni pyörivä asia on elämäni mies Mika ♥ Tapasin hänet opistolla jo vuosi sitten syksyllä, mutta varsinaisesti niin sanotut lopulliset tunteet leimahtivat tämän vuoden tammikuussa (29. elokuuta tulee 7 kuukautta yhdessäoloa täyteen). Reilu kolme kuukautta sitten menimme kihloihin ♥ Yhteenmuutto tulee kuvioihin heti työkuvioiden selvittyä^^

Kun olin nuori, epävarma tyttönen yläasteella ja lukiossa (tai no... olen vieläkin hieman epävarma tyttönen, tosin en enää niin nuori :D), olin varma, ettei sellaista käsitettä kuin "rakkaus" ole olemassakaan. Olin myös sitä mieltä, että vaikka se olisi olemassa, sellainen ei kuuluisi minun elämääni: kuka nyt tällaista minun kaltaistani rakastaisi? Ajatukseni pohjautui yhteisiin kokemuksiini poikien kanssa, joita ei ollut lainkaan, pojat kun inhosivat minua eikä kukaan tainnut olla kiinnostunut minusta. 18 vuotta täytettyäni ja valkolakin saatuani vastakkaisen sukupuolen huomio alkoi kerääntyä minuun, mikä kieltämättä kohensi itsetuntoani. En siltikään uskonut, että rakkautta on lainkaan tässä maailmassa. Henkilökohtaisesti uskoin vanhemman ja lapsen väliseen rakkauteen, joka syntyy ensi kosketuksesta syntymän aikoihin, mutta kahden tietoisesti ajattelevan ihmisen rakkauden ajattelin olevan vain hölynpölyä.

Sitten tapahtuikin se ihme, että mies nimeltä Mika saapui elämääni ja käänsi maailmani ylösalaisin (kuulostaa kliseiseltä, anteeksi), mikä on totta: aloin uskomaan siihen, että on olemassa rakkautta, ja mikä parasta: sellainen onni voisi kohdata (ja kohtasikin!) minua ♥ Lisäksi huomasin, että miten paljon voikaan toista ikävöidä, kun ei näe niin usein, nimimerkillä "Niagaran putoukset silmissäni" :'( Voisin vain julistaa koko maailmalle, kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka paljon hän minulle merkitsee ♥